Unelmat
Seuraavat# 244 :: 30.10.2009 :: pizzapoikahaluan 6 miljoonaa euroa jotta voin vetää pitsaa päivät pitkät
# 243 :: 26.10.2009 :: Tahtoisin että edes joku välittäisi minusta.
# 242 :: 27.09.2009 :: TulevaPsykologiTahtoisin elää ilman murheita.Tahtoisin olla rakastettu. Tahtoisin uuden elämän. Tahtoisin olla eri ihminen. Tahdon kuolla. Tahdon nousta haudasta. Tahdon tappaa kaikki inhojat. Tahdon olla ylpeä. Tahdon olla iloinen. Tahdon levätä rauhassa haudassani. Tahdon päästä taivaalle. Tahdon pyytää Jeesusta luomaan uutta ihmistä. Sellaista ihmistä, joka osaa elätä,rakastaa,antaa anteeksi,ilota ja olla onnellinen.
# 241 :: 23.09.2009 :: imppuliHaluisin taas olla joku 4v koska sillon ei ollut murheita.
# 240 :: 09.09.2009 :: LampunHenkiToivonpa, että nk "mopokersat" (you know, ne 10-14 v. Pv-kuskit) aikuistuisivat, ajattelisivat tulevaisuutta, alkaisivat kunnioittaa muita ihmisiä ja peruskoulutusta, mitä kyseiset ihmisriekaleet laiminlyövät.
Varsinainen unelma on löytää joku ihana ja hyvännäköinen naisenpuoli, jonka kanssa perustaa melko iso perhe ja pitää ruokaa pöydässä hyvän, hyödyllisen ja hyvin palkatun työn avulla. (aika perus ;D)
# 239 :: 01.09.2009 :: PetuhappoMinulla on muutama unelma:
1. Ajaa rekan kyydissä Euroopan ympäri.
2. Näytellä Lontoossa joko Oopperan kummituksessa taikka The Catsissä.
3. Hypätä lentokoneesta/helikopterista todella korkealta, ilman minkäänlaista laskuvarjoa.
4. Kuolla sodassa isänmaata puollustaen.
5. Käydä Pohjois-Koreassa.
# 238 :: 27.08.2009 :: einiinkäänitserakasUnelmani on että elämäni pysyisi ennallaan. Koska elämäni on muiden unelma
# 237 :: 25.08.2009 :: ChillittäjäOma unelmani olisi olla kesällä Goalla kuuntelemassa Pink Floydiä ja muuta chilliä musaa, samalla kun nauttii auringon paisteesta, kylmästä oluesta ja tupakasta riippumatossa puiden alla. Se vasta tekisikin poikaa.
# 236 :: 21.08.2009 :: Unelmani on koskettaa ihmisiä muusiikkini kautta.
# 235 :: 28.07.2009 :: MikiUnelmani on että saisin pari miljardia massia ja toimisin erikoisjoukkojen sotilaana kaikennäkösissä tehtävissä/operaatioissa ja että olisin voittamaton ja minulla olisi yliluonnollisia voimia.
Seuraavat